Takkuista, tukkoista, turhauttavaa... Kaksi ensimmäistä liuskaa soljui eteenpäin lukiessa aivan kuin olisin lukenut jonkun muun kirjoittamaa kirjaa, mutta kolmannella liuskalla lukeminen tyssäsi. Muokkaaminen ei innostanut, koska tuntui, että vaikka tunnistan huonon, kun sellaisen näen, en osaa korjata sitä. Mitä tekstille pitäisi tehdä, että siitä tulee hyvä? Poistaa kokonaan ja tehdä uudestaan. Ei ei, en ollut valmis, en jaksanut, en halunnut. Mietintätauko ja takaisin tekstin ääreen. Huijaamaan itseäni. Nokkelana tyttönä kiersin aloittamishankaluuden siirtymällä suoraan viimeiseen kappaleeseen. Luin ja muokkasin. Poistin ja lisäsin. Siirryin edelliseen kappaleeseen ja toistin operaation. Lopusta alkuun eteneminen tuntuu jostakin syystä helpommalta kuin päinvastainen suunta. Jokin psykologinen juttu, kai, mutta ihan samahan se on selitykselle, kunhan konsti toimii!

Neljä viimeistä kappaletta on nyt muokattu. Kilpailuaikaa on edelleen jäljellä noin sata päivää. Homma on siis hanskassa tai ainakin aikataulussa, ja juttu etenee. Kun urakka joskus on ohitse, järjestän juhlat. Kävi Gummeruksen kilpailussa miten vain, minä voitan. Jokainen, joka saa aikaiseksi teoksen, johon itse on tyytyväinen, on ultimate voittaja ja juhlansa ansainnut.

Ja jos käy niin, ettei kirjani mahdu Gummeruksen kilpailun kärkeen, juhlin silti. Pidän yksityiset julkaisukekkerit, sillä kansissa tai ei, kirjani on tuolloin valmis ja saanut konkreettisen muodon; sanat ja kaikki.