Tarina, jota kirjaksi muokkaan, on dekkari. Se ei ole kovaksi keitetty, siinä ei ole perinteistä elämäänsä ja työhönsä kyllästynyttä yksityisetsivää, eikä siinä mässäillä väkivallalla. Siinä kuitenkin tapahtuu rikos, ja juoni etenee rikoksen selvittelyn mukana. Mukana on perinteinen "kuka sen teki?", tai siihen olen ainakin pyrkinyt. Mukana on vihjeitä tekijästä, mutta mukana on myös harhautuksia ja kokonaan sivuteille vieviä johtolankoja.

Kokonainen tarina on kasassa, mutta tyylin yhteinäistäminen vaatii vielä työtä. Olen kirjoittanut tarinan pohjan aikoinaan monessa erässä ja kauan sitten, joten nykyisessä versiossa eri vaiheet ovat vielä näkyvissä. Jossakin vaiheessa vein tyyliä toiseen suuntaan, kuin mitä aikaisempi teksti edusti, välillä kokeilin tyylillä leikittelyä, mikä nyt luettuna ei ole ollut hyvä idea. Yhtenäinen tyyli on tärkeä, ellei se sitten ole tehokeino, ja tehokeinona kirjoittajalla on oltava tarkka tieto siitä, mikä pysyy rajojen sisällä, milloin menee liian pitkälle. Lukijan voi yllättää tehokeinoilla(kin), mutta keino ei ole onnistunut, ellei lukija pysty hyväksymään sitä osaksi tarinaa. Ja ellei lukija hyväksy, hän hylkää tarinan, eikä se ole hyvä. Siinä se.

Kässärini Kirjani päähenkilö on nainen, joten kirjallisuudentutkijat puhuisivat (eli tulevat puhumaan) naisdekkarista. Ja niin minäkin. Ensisijaisesti kirja on kuitenkin dekkari, ja vasta toisessa lauseessa tarkentaisin, että se on naisdekkari. Olen sitä mieltä, että päähenkilön sukupuoli vaikuttaa kirjaan, koska miehet ja naiset ovat erilaisia. Itse en olisi voinut kuvitellakaan kirjoittavani tarinaa miehen näkökulmasta. Se olisi vaatinut minulta liikaa. Olisin joutunut kaivamaan sieluni sopukoista maskuliinisimmat piirteeni ja kirjoittamaan ne päähenkilölleni, jotta hänen käytöksensä olisi jollakin tavalla uskottavaa miehen käytöstä. Naisen kengänkärkien näkökulmasta kirjoittaminen oli minulle luonnollisempi valinta, olenhan itsekin nainen ja tunnen (yhden) naisen ajatukset kuin -- no, omat ajatukseni, ja voin kuvitella muiden. Uskottavuus ennen kaikkea!

En usko, että näkökulma on kirjani heikoin kohta, sen sijaan tyylin epäyhtenäisyys on. Sitä täytyy muokata. Lähtökohtien yhteenveto kertoo minulle, että tekemistä riittää. Tylsät kohdat täytyy poistaa, tekstistä pitää tehdä uskottavaa ja tyyliä tulee yhtenäistää. Mutta nehän ovat enää pikkujuttuja kokonaisen pitkän tarinan kirjoittamisen rinnalla! Eh...