Sanon tämän nyt täysin ilman kateutta: Toiset ne osaa. Osaavat kirjoittaa, kehitellä juonia ja yllätysmomentteja. Laittavat muut haukkomaan henkeään, ihmettelemään, ihailemaan. Tietenkin joku, joka kirjoittaa harrastuksekseen tai etenkin vakavissaan, saattaa tuntea kateutta lahjakkuuden edessä. Mutta minä en, en nyt, nyt en ainakaan.

Kyse on pikkujutusta. Eilisen Yle1:n Luther-sarjan päätösjakson pieni kohtaus, jossa roisto käskee Lutheria valitsemaan sarjan alussa esitellyn Alicen ja loppupuolella kuvioihin hypänneen Maryn väliltä, kumpi kuolee. Minusta koko sarjan loppu(kaneetti) oli huolella kehitelty. En kylläkään katsonut kaikkia jaksoja, mutta arvaan, ettei lopun Alice-Mary-Luther-ratkaisua oltu pureksittu katsojaa varten valmiiksi - tai jos oli, niin tämä kirjoitus on turhaa kehua ja lopetus huono ja toisetkaan eivät osaa.

Jos nyt kuitenkin lähdetään siitä oletuksesta, että loppu oli hyvä, niin sitten päädytään takaisin siihen väitteeseen, että toiset ne osaa. Gummeruksen kisaan osallistumisaikaa on jäljellä vajaa kuukausi. Minä haluaisin kirjoittaa jotakin aivan muuta kuin kilpailuun aikomaani. Onneksi toiset osaavat: Minun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, jos en osallistukaan kilpailuun, koska voin olla varma, että kärkeen yltää hyviä romaaneja, hyviltä kirjoittajilta, hyvine juonenkehittelyineen. Olisivat ne varmaan muutenkin minua parempia.