Onko tämä vaiettu aihe? :)

Kun arki v***ttaa, luovuus kärsii. Miten voisi keskittyä tekstiin, jos kaikki aivokapasiteetti kuluu ärsytyksenaiheiden käsittelyyn? Joku tietenkin pakenee arkea harrastuksiin, tässä kirjoittamiseen. Mutta entä jos käyrä käy jo niin korkealla, ettei minkäänlainen pakeneminen ole mahdollista?

Pitäisi olla zen, jotta voisi olla luova. Pitäisi työntää normaalielämä jonnekin sivuun, toissijaiseksi, ja keskittyä tärkeimpään, kirjoittamiseen.

Hyvänä tekosyynä (kirjoittamattomuuteen) v***tustakin voi käyttää. Kaikki, jotka vähänkään enemmän ovat pyrkineet kirjoittamaan, tietävät, että mikä tahansa on hyvä syy. Se syy pitää vain selättää. Mutta kaikki eivät pääse em. ajatuksen yli, vaan pysähtyvät siihen. Jos ärsytyksenaihe on työpaikalta, se seuraa kotiin ja kirjoituskoneelle. On kovin vaikeaa vaihtaa tyylilajia realismipotutuksesta lempeään romantiikkaan tai kepeään komediaan.

Jotkut osaavat kirjoittaa ärsyttävät ihmiset dekkareihinsa uhreiksi. Minä en osaa. En osaa sillä tavalla sekoittaa totta ja tarua. Olisi hyvä, jos osaisin. Olisi nimittäin tällä hetkellä jo vähintään murhamysteeritrilogia jo kasassa. Sen sijaan todellisuudessa kirjoitettu saldo on nolla.