Pari välipäivää, ja aivot ovat työskennelleet aktiivisesti. Muokattavaa riittää, pitää lisätä ja poistaa tekstiä, selityksiä, langanpätkiä. Yksinäistä puurtamista. Olisi hyvä, jos olisi joku, joka osoittaisi sormella muokattavat kohdat, vahvistaisi tai kumoaisi omat ajatukseni, kertoisi että suunta on oikea tai edes sinnepäin.

Välillä epäluulo iskee. Tuntuu, että ei tästä mitään tule, turhaa hommaa, liikaa yrittämistä. Liian usein käy niin. Tekee mieli keksiä muuta tekemistä. Haluttaisi aloittaa uusi tarina. Tekee mieli hajoittaa kirjoituskone, katkoa kynät, repiä paperit. Ostaa vaikka lenkkarit ja aloittaa juoksuharrastus (paitsi, että liian laiska). Ostaa kaupasta pesuainearsenaali ja siivota koko koti. Olla olemassa, jotenkin enemmän. Olla hyödyllinen, tehdä jotakin järkevää.

Kaikki, mitä ikinä on kirjoittanut, tuntuu huonolta. Oma jaksaminen on nollassa. On vain varmuus siitä, että ei osaa. Miksi kukaan haluaisi maksaa tällaisen p-askan lukemisesta? Sitähän kustantaja haluaa kirjoittajien miettivän: Miksi joku haluaisi lukea tämän ja vielä maksaa siitä? Miksi tosiaan? Ei syytä. Syytä ei kerta kaikkiaan ole.

(Tämä on 1. osa aiheesta, mitä tehdä, kun kaikki mitä osaa kirjoittaa on p-askaa. Julkaisen toisen osan, kun keksin ratkaisun.)