Pakko se oli lähettää, sen verran kutitteli ajatus, eikä keskittymisestä olisi tullut yhtään mitään muuten. Lähetin siis kirjani kustantajalle, tosin vasta yhdelle, koska haluan tunnustella oloani nyt. Toistaiseksi ei tunnu miltään. Ei varmuutta virheestä, ei muistumia kaikesta siitä mikä piti vielä korjata, ei häpeää siitä että kehtaa edes laittaa tarjolle moista p*skaa.

Ei vielä. Ehkä kohta. Tai ehkä kohta nälkä kasvaa, ja laitan kirjani menemään muillekin.

Oikeasti, ei vieläkään tunnu miltään. Paitsi ehkä vähän helpottuneen tyhjältä. Nyt pääsee jonkin muun kimppuun, voi aloittaa pään paukuttamisen seinään aivan alusta. Aika kiva tunne, loppujen lopuksi.

(Selvisin eilisen suklaata vaatineesta tilanteesta ilman suklaata, koska en sittenkään saanut aikaiseksi lähteä kauppaan. Joskus laiskuus onkin hyve, tai ainakin pelastaa ihmisen paheelta.) ;)