Tänään ei ole muuta pakollista kuin kaupassakäynti. Jos tarkkaan mietin, ei sekään ole ihan hirveän pakollista. Hernerokka hiljakseen kiehuu, kahvia, sokeria ja maitoa on vielä. Leipää vain pitäisi. Aamulla ajattelin, että on pakko, mutta tarkemmin ajateltuna kyllä ilman leipää pärjää.

Loman aikana olen vakavissani miettinyt, miten ihanaa olisi ottaa töistä vapaata ja keskittyä kirjoittamiseen. Olisi se, ihanaa, mutta en tiedä, saisinko kirjoitettua. Tunnen itseni. Jos ottaisin vapaata, voi olla, että pitäisin vapaata, enkä kirjoittaisi. Tarvitsen jonkinlaisen pakon pysyäkseni ruodussa. Siksi minä aamulla päätin, että on pakko käydä kaupassa tänään, mutta muuta ei tarvitse tehdä, jos ei halua. Paitsi ehkä kirjoittaa, ja sitä haluaisin, jos saisin itseäni niskasta kiinni.

Nyt kun teksti on käytännössä valmis, olen haluton tarttumaan siihen enää. Pyörittelen jo uutta tarinaa mielessäni, mutta se ei pääse pintaan, koska edellinenkin on vielä hiukkasen kesken. Loman aikana minun piti tehdä radikaaleja ratkaisuja saattaakseni tuon yhden valmiiksi, mutta enpä tiedä. Antaa sen rauhassa hautua, kiehua hiljalleen, niin kuin hernekeitto liedellä. Olen varma, että jostakin syvyyksistä nousee tieto siitä, mitä tehdä, kun on sen aika.

Olisi vain niin mahtavaa, jos voisi elää niin, että olisi aikaa odotella.