Välillä se sujuu. Olen kirjoittaa paukuttanut uusinta ideaani jo n. 40 sivua, ja kaikki (tai no, ekat 30 s. ainakin) sujui helposti kuin ajattelisin vain. Suunnitelmaa ei voi aliarvioida. Onhan työ helppoa, kun tietää, mitä tekee, mutta jos tehdessään vasta miettii, että mitähän seuraavaksi, niin totta kai tahti hidastuu.

Innoissani tein seuraaville sivuille idealistan, eli suunnittelin aiheittain, mitä voisi tapahtua. Jihaa ja juhuu! Tuntuu, että tämä on helpoin tapa edetä, eli en suunnittele koko roskaa kerralla kovin yksityiskohtaisesti, vaan vain seuraavat sivut.

Aluksi tein koko tekstiä varten suunnitelman. Nyt tiedän, että tulen etenemään sen mukaan vain puoliväliin. Puolivälin jälkeinen suunnitelma tuntuu kokonaan toiselta teokselta. Mietin sitä sitten joskus, ehkä.

Joka toinen päivä homma jumittaa, myönnettäköön. Joka toinen päivä on juhlaa. Tänään on juhlaa, ellei muuten niin siksi, että edessä on kaiken lisäksi vielä viikonloppu.