Vajaan 4 kk:n hiljaisuus kätkee sisäänsä yhden elämänvaiheen, josta irti pyristeleminen on ollut yllättävän raskasta. Helmikuun alkupuolen ja toukokuun lopun välillä olen kuitenkin ehtinyt vaikka mihin toisensa kumoavaan: Olen mässäillyt ja ollut nälissäni. Olen raatanut (työssä, vielä loppurutistus ennen kesää jäljellä), ja olen löhönnyt. Olen maannut sängynpohjalla unelmoimassa, ja olen huhkinut siivousvimman vallassa. Tai vimman ja vimman. Sanotaan sittenkin, että olen siivonnut vimmaisesti, joskin haluttomasti.

Sillä sitä se enteilee, uutta tarinaa. Kuvittelen itseni tielle, ja annan henkilöiden ajaa pyörremyrskyinä ohitseni. Parhaat palaavat takaisin. Kiinnostavimmat tulevat kyllä.