sunnuntai, 18. helmikuu 2018

Kynät penaaliin, paperit mappiin

Olen miettinyt tätä pitkään. Blogin kirjoittaminen on toisinaan ollut kivaa, toisinaan jopa ainoa kirjoitusjuttu koko päivänä. Päivitystahti ei ole päätä huimannut, mutta on ollut kiva tietää, että aina, jos on sanottavaa, täällä sen voi sanoa.

Nyt kuitenkin... Pakkaan kamani ja vaikenen. Voi olla, että pulpahdan pintaan vielä jossakin toisaalla. Voi olla, että teen sen täällä. Vaikenen kuitenkin nyt pitemmäksi aikaa. Tai sitten en. :) Mistäpä sen tietää, mutta juuri nyt tuntuu tältä.

Hei hei, blogi. Palataan taas!

torstai, 25. tammikuu 2018

Hyvää ja kaunista

...väsyttävää ja raskasta.

Olen etuoikeutettu. Tiedän. Silti väsyttää, ja vaihtaisin mielelläni osia jonkun vähemmän työllistetyn kanssa hetkeksi. Hommaa pukkaa ovista ja ikkunoista, ja minä kun haluaisin keskittyä vain kynnyksen hiomiseen. Kuvainnollisesti. Yksi kynnys nimittäin olisi ihan oikeastikin hiottavana, mutta enpä ole saanut aikaiseksi, koska en halua.

Mahdollisimman kiertelevää, mutta nyt pitää taas jaksaa. Täytyy lähteä olemaan reipas ja työteliäs. (Aito, syvä huokaus.) Olisipa jo ilta, tai pikemminkin huominen, ja pääsisimpä jo kynnyksen kimppuun, kuvainnollisesti siis.

keskiviikko, 20. joulukuu 2017

Tahti kiihtyy + kirjoittamisen nolous

Tämän viikon seuraavat parhaat asiat tapahtuvat huomenna, jolloin alkaa loma (vain yksi päivä puurtamista enää) ja jolloin postiin -- tai siis asiamiespostiin tai mikä se nykyään nimeltään onkaan -- saapuu paketillinen jouluisia lahjoja. Nämä kaksi hyvää ovat ne, jotka tiedän tapahtuviksi huomenna. Muusta hyvästä en vielä tiedä.

Juttelin ihmisen kanssa tänään, ja hämmästyin hänen ajatusmaailmaansa. Hänestä kirjoittaminen on noloa. Tyrmistyin, enkä ole päässyt sinuiksi moisen väitteen kanssa vieläkään, tunteja tapahtuneen jälkeen. Omituista, mutta tuntuu melkein kuin hän olisi loukannut henkilökohtaisesti minua väitteensä kanssa. Ehkä loukkaantumiseni johtuu siitä, että pidän kirjoittamista osana minuuttani, se on jotakin joka kuuluu persoonaani, ja tyrmätessään minuun kuuluvan osion nolona, henkilö tuli samalla tyrmänneeksi minut. Hyvänen aika, miten herkkähipiäinen sitä kirjoittaja huomaakaan tässä kohtaa olevansa. Tai oikeastaan olen herkillä ja haluan huutaa, ettei kirjoittaminen ole noloa, ei ainakaan sen nolompaa kuin mikään muukaan, mitä ihminen ilokseen tekee ja on tehnyt vuosituhansien ajan.

Muuten kaikki alkaa olla pulkassa, lahjoja myöten. Ainoastaan kaikkein rakkaimpien paketit puuttuvat vielä, mutta niitä täytyykin miettiä tarkasti. Haluan antaa parhaat mahdolliset, mietityt lahjat, en "jotakin vain", koska en muutakaan keksinyt.

tiistai, 19. joulukuu 2017

Toinen pulla!

Entistä parempi. Vaikuttavampi. Kauas kantoisempi. Kaksi hyvää juttua jo tapahtunut, eikä tunnetusti ole kahta ilman kolmatta. Mitähän kivaa... Voi että, ihanaa olla iloinen.

Syksyn rämpimisen aikana havahduin jo miettimään, mahdanko olla jollain muotoa masentunut. Kun mikään ei oikein säväyttänyt, ei tuntunut sen kummemmalta. Mutta nyt. Iloa riittää. Hymyilen tauotta. No, sen verran taukoa kuitenkin, että väliin huudahtelen "Jes". :D

Mää mittäää masentunu oo. Kun ei ole vain ollut, mitä tuntea, kai se niin on ollut. Nautin tästä, että tunnen. Iloitsen. Happy me.

maanantai, 18. joulukuu 2017

Ensimmäinen pulla uunista ulos

Jes, jes, jes.

Ensimmäinen asia monesta sai viimein sinettinsä. Tuulettelen, pyörittelen käsieni välissä isoa, kuvitteellista kauhaa ja ammun leikisti savikiekkoja yksi kerrallaan alas.

Ihanaa saada vaivaavat asiat päätökseensä. Nyt on yksi asia vähemmän pähkäiltävänä. Hirveä stressi saa viimein hellittää, ja toivon, ettei stressin laukeaminen päästä flunssaa puhkeamaan. Enää monta juttua tulossa. Odotan jokaiselle yhtä hyvää tulosta kuin tälle ensimmäiselle.

Kolmen, neljän tai viiden päivän sisällä selviää paljon. Tämähän on kuin ikioma loppukuun joulukalenterini.