keskiviikko, 20. joulukuu 2017

Tahti kiihtyy + kirjoittamisen nolous

Tämän viikon seuraavat parhaat asiat tapahtuvat huomenna, jolloin alkaa loma (vain yksi päivä puurtamista enää) ja jolloin postiin -- tai siis asiamiespostiin tai mikä se nykyään nimeltään onkaan -- saapuu paketillinen jouluisia lahjoja. Nämä kaksi hyvää ovat ne, jotka tiedän tapahtuviksi huomenna. Muusta hyvästä en vielä tiedä.

Juttelin ihmisen kanssa tänään, ja hämmästyin hänen ajatusmaailmaansa. Hänestä kirjoittaminen on noloa. Tyrmistyin, enkä ole päässyt sinuiksi moisen väitteen kanssa vieläkään, tunteja tapahtuneen jälkeen. Omituista, mutta tuntuu melkein kuin hän olisi loukannut henkilökohtaisesti minua väitteensä kanssa. Ehkä loukkaantumiseni johtuu siitä, että pidän kirjoittamista osana minuuttani, se on jotakin joka kuuluu persoonaani, ja tyrmätessään minuun kuuluvan osion nolona, henkilö tuli samalla tyrmänneeksi minut. Hyvänen aika, miten herkkähipiäinen sitä kirjoittaja huomaakaan tässä kohtaa olevansa. Tai oikeastaan olen herkillä ja haluan huutaa, ettei kirjoittaminen ole noloa, ei ainakaan sen nolompaa kuin mikään muukaan, mitä ihminen ilokseen tekee ja on tehnyt vuosituhansien ajan.

Muuten kaikki alkaa olla pulkassa, lahjoja myöten. Ainoastaan kaikkein rakkaimpien paketit puuttuvat vielä, mutta niitä täytyykin miettiä tarkasti. Haluan antaa parhaat mahdolliset, mietityt lahjat, en "jotakin vain", koska en muutakaan keksinyt.

tiistai, 19. joulukuu 2017

Toinen pulla!

Entistä parempi. Vaikuttavampi. Kauas kantoisempi. Kaksi hyvää juttua jo tapahtunut, eikä tunnetusti ole kahta ilman kolmatta. Mitähän kivaa... Voi että, ihanaa olla iloinen.

Syksyn rämpimisen aikana havahduin jo miettimään, mahdanko olla jollain muotoa masentunut. Kun mikään ei oikein säväyttänyt, ei tuntunut sen kummemmalta. Mutta nyt. Iloa riittää. Hymyilen tauotta. No, sen verran taukoa kuitenkin, että väliin huudahtelen "Jes". :D

Mää mittäää masentunu oo. Kun ei ole vain ollut, mitä tuntea, kai se niin on ollut. Nautin tästä, että tunnen. Iloitsen. Happy me.

maanantai, 18. joulukuu 2017

Ensimmäinen pulla uunista ulos

Jes, jes, jes.

Ensimmäinen asia monesta sai viimein sinettinsä. Tuulettelen, pyörittelen käsieni välissä isoa, kuvitteellista kauhaa ja ammun leikisti savikiekkoja yksi kerrallaan alas.

Ihanaa saada vaivaavat asiat päätökseensä. Nyt on yksi asia vähemmän pähkäiltävänä. Hirveä stressi saa viimein hellittää, ja toivon, ettei stressin laukeaminen päästä flunssaa puhkeamaan. Enää monta juttua tulossa. Odotan jokaiselle yhtä hyvää tulosta kuin tälle ensimmäiselle.

Kolmen, neljän tai viiden päivän sisällä selviää paljon. Tämähän on kuin ikioma loppukuun joulukalenterini.

lauantai, 16. joulukuu 2017

Kaikki päättyy jouluna

Dramaattinen otsikko. Itse asiassa kirjoitin ensin, että "elämä päättyy jouluna", ja hetken aikaa otsikon dekkarimaisuutta myhäiltyäni päätin vaihtaa sen vähemmän kuolemaa ennustavaan. Elämä siis ei lopu jouluna -- toivottavasti, olisi ikävää kaikkien kannalta, jos niin kävisi: itse odottaisi vuoden merkkipaalua ja kuukahtaisi, perhe ja ystävät muistaisivat tulevina vuosinakin aina joulunaikaan, että niin kävi. Eli harras toive on, että kenenkään elämä, ikinä, missään, koskaan, ei päättyisi jouluna. Paitsi dekkareissa homma olisi ok.

Oikeasti ajattelin ilmaista sitä, että kaikki loppuvuoden rutistukset ja odottamiset, pakertamiset ja dead linet osuvat aikaan juuri ennen aattoa. Jos aatto on sunnuntaina, kaikki isot muuttujat ovat kuosissa ja vähintäänkin tiedossa perjantaihin mennessä. Eli ensi viikko tulee olemaan melkoinen hulabaloo-viikko.

Eikä siinä vielä kaikki, eipä tietenkään, näin migreeniriesaisen näkökulmasta. Ajatuksena oli hoitaa siivoilut ja kodinlaittamiset alta pois tämän viikonlopun aikana, mutta miten sitä, kun silmän takana viiltää tikari. Edes uni ei auta, eikä pimeässä makaaminen. Siivoilut saa suosiolla unohtaa tältä erää, eikä ensi viikon velvollisuuksia hirviä ajatella lainkaan. Monia juttuja pitäisi valmistella (työt) ja hankkia (lahjat), mutta sitä samaahan se on meillä kaikilla. Toiset vain hoitelevat homman helpomman oloisesti kotiin kuin toiset.

Odotan joulua ja kaiken kiireellisen, stressaavan ja velvoittavan helpottamista. Loppuvuosi ja viikko seuraavasta meneekin levossa, toipuessa ja toivon mukaan juhliessa. Voisipa ensi viikon skipata ja siirtyä suoraan sitä seuraavaan. Voisipa oman vajavuutensa, huonoutensa ja riittämättömyytensä karistaa jo harteiltaan pariksi viikoksi. Ja pääsisipä juhlimaan.

keskiviikko, 13. joulukuu 2017

Hän elää jänniä aikoja

Nimittäin minä.

Jotakin on odotettavissa, ja potkin itseäni polvilumpioihin, jos kaiken pidättelyn ja kielen pureskelun jälkeen menin kirjoittamaan tämän tähän liian aikaisin. You know, koska silloin se ei tapahdukaan. Jouluun mennessä tiedän, korkkaanko shamppanjan vai polvilumpioni.

Jotakin muutakin on odotettavissa. Teksti joko alkaa, tai sitten se ei ala. Yritän olla repimättä stressiä siitä(kin).

Muokkailin vanhaa tarinaa, joka kirjoittaessa tuntui hauskalta, mutta korjauskierroksella tylsältä. Annan sen olla. Kiva, että tekstejä kertyy odottelemaan aikaa, jolloin niitä jaksaa korjata.

Yksityisesti olen kulkenut vuoristoradassa aivan koko vuoden. Kiitos kyydistä, haluan jo pois. Juuri nyt olen eri linjoilla Minna Canthin kanssa, ja haluan juuri sitä Canthin kammoamaa, tylsää ja tasapaksua elämää.