Olen palaillut kirjoittamisen pariin varovaisesti. Otin vanhan tekstin, jonka ensin luin kriittisesti läpi. Kirjasin itselleni ylös muutokohtia, huomioita ja kehujakin kannustukseksi. Päätin hahmot ja tapahtumat, joiden olemassaolo ei tunnu oikealta. Ja sitten, aplodit itselleni, poistin ne. Raa'asti, parilla napin painautuksella ruudulta katosi monta kymmentä sivua tekstiä. Omituista, mutta ei se tuntunutkaan siltä kuin omaa raajaa olisi sahattu irti. Ehkä etäisyyttä tekstiin oli tarpeeksi, ehkä en ollut rakastunut siihen aikaisemminkaan, koska olin kirjoittanut sen niin nopeasti, hiomatta ja hellimättä. En edes muistanut, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tällä hetkellä teksti on sekasoppa. Välistä on poistettu henkilöitä ja tapahtumia, joihin lopussa viitataan. Alussa vihjataan samoihin kadonneisiin kohtauksiin. Ne kaikki pitää muuttaa, antaa selitys, poistaa tai kirjoittaa lopputekstiin uudelleen. Ja pelkään, etten löydä enää sitä samaa rytmiä, joka minulla oli tekstin alunperin kirjoittaessani. Jos muokattu pomppaakin silmään kauneusvirheenä? Vakavana sellaisena? Mitä jos moukarilla maahan iskettyä ei pysty enää korjaamaan?

Tunnustan, että olin ovela. Tallensin muokatun, rujorankaisen ja kymmeniä sivuja lyhyemmän version eri nimellä kuin alkuperäinen tiedosto oli. Tuskin muuten olisin pystynytkään niin radikaaleihin tekoihin. Nythän vanha tekstikin on olemassa, jos sitä joskus tulen kaipaamaan. (Ja en tule, olen varma. Vaikka tarinani julkaistaisiin, en ikinä tulisi ajattelemaan haikeana, että olisi se mahtavaa, jos nekin hienot sanat olisivat mahtuneet kansien väliin. Eivät ne olisi mahtuneet. Ne jäivät kiinni jo minun haaviini, joten totta kai ne olisivat pistäneet silmään ulkopuoliselle lukijallekin. Eri tiedostoon tallentaminen on silti hyvä idea irtipäästämisen kannalta. Vähän kuin auttaisi lasta muuttamaan kotoa, vuokraisi muuttoauton ja auttaisi kantamaan pahvilaatikoita uuteen asuntoon, mutta pitäisi lapsen vanhan huoneen valmiina milloin tahansa tulevia yövierailua varten.)

Samanlainen varovainen muutos tämä on tämä paluuni kirjoittamisen pariinkin. Varsinaista tekstiä en kirjoittanut kuin parin rivin verran, mutta pientä muokkausta, viilausta ja korjausta tein jo koko tekstiin. Tärkeintä on, että minulla itselläni on tunne, että kirjoitan jälleen. Ja että osaan. Ja että kyllä tästä vielä hyvä tulee, kunhan saan sopan ainekset siivilöityä.

Itse asiassa, tunnustan, että koin tekstin parissa hyöriessäni oikean flow'nkin. Upea tunne. Tervetuloa takaisin, kirjoittava minä! Olen kaivannut sinua.