Uskomaton kirkastus. Yhtäkkiä aamulla ymmärsin, mihin suuntaan tarinaa pitää viedä ja mitä vahvistaa. Yhtäkkiä ymmärsin, miksi jotkut tarinat vain ovat ja miksi toiset nousevat niiden yli. Se on sanottu monta kertaa, ja periaatteellisella tasolla sen olen tajunnutkin, mutta omiin tarinoihini en ole sitä osannut yhyttää. Sillä pitää olla merkitys, tarinalla. Se ei saa olla vain "tapahtui sitä ja sitten tätä". Kaiken taustalla täytyy olla syvempi taso.

Ja se kirkastus, oivallus siitä, miten syvemmälle tasolle omassa tarinassani päästään. Hirveän iso urakka. Pakotti iltapäiväunille jo mietintävaiheessa tänään, ennen kuin riviäkään oli muutettu. Mietin, miten helppoa olisikaan, jos pystyisi kirjoittamaan siten, että ei tarvitsisi muokata lopuksi kuin virhelyönnit pois ja lauseita kauniimmiksi. Jos ei tarvitsisi lisätä sivutolkulla asiaa, täsmentää, eikä vahvistaa.

Nyt ymmärrän senkin, miksi usein sanotaan, että "kirjoitin kirjan monta kertaa uudelleen" ja "alkuperäisestä ei ole jäljellä juuri yhtään". Perkele.